Pasi Keskinen tähtää eduskuntaan
LEHDISTÖTIEDOTE
Julkaisuvapaa heti
Keskustan Vähänkyrön paikallisyhdistys esittää Pohjanmaalta kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 2023 eduskuntavaaleihin kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu Pasi Keskistä. Keskisen kampanjapäällikkönä toimii Teemu Knuutti Laihialta.
- Vähänkyrön keskustaväen puheenjohtajana ja Vaasan kunnallisjärjestön puheenjohtajana sekä Etelä-Pohjanmaan piirin varapuheenjohtajana on ylpeä seistä tässä. Meillä on nyt esittää piirille 47-vuatias vähäkyröläinen urheilumies ehrokkaaksi kevään 2023 kansanerustaja vaaleihin, iloitsee Merja Rintamäki.
- Kyselyjä ja kannustusta ehdolle lähtemiseksi tuli useasta suusta sekä Vaasasta että Laihialta. Keskustan kenttäväki on kannustanut ehdolle ja seisoo takanani. Hetki piti miettiä ja päätös kypsyi. Lähdetään tekemään vaalityötä porukalla nöyrin mielin. Tarvitaan vastuullista talouspolitiikkaa, yrittäjyyttä ja nostan esiin lasten ja nuorten hyvinvointia. Yhdessä ja yhteistyössä asioita hoidetaan niin, että lakeuksien ja Kyrönmaan kotiseutujen kehitystä tuetaan, kertoo kansanedustajaehdokas Pasi Keskinen.
47-vuotias Keskinen on kotoisin Vaasan Vähänkyrön Haarajoelta. Hän on syntynyt Ylistarossa, mutta muuttanut Vähäänkyröön jo 90-luvun puolessa välissä. Perheeseen kuuluvat vaimo Mervi sekä 22, 18 ja 14-vuotiaat lapset. Keskinen toimii Hitachi Energyllä Muuntaja-asentajana. Työuraa samassa tehtaassa takana on 26 vuotta, joista yli 20 vuotta hän on toiminut erilaisissa työsuojelutehtävissä mm. työsuojeluvaltuutettuna. Politiikassa Keskinen on vaikuttanut 13 vuotta. Valtuutettuna Vähänkyrön valtuustossa vuosina 2009-2012 ja nyt Keskinen on vaasalainen kaupunginvaltuutettu. Keskinen on vaikuttanut myös monissa lautakunnissa uransa aikana. Aluevaltuustoon Keskinen valittiin vahvan 408 äänen luottamuksella.
Lastensa harrastusten myötä Keskisellä on myös useita luottamustehtäviä urheilun parissa. Hän toimii E-P.n Hiihdon kilpailuvaliokunnan puheenjohtajana ja E-P.n ampumahiihdon hallituksen jäsenenä. Myös pesäpallo, suunnistus, niin jaloin kuin suksilla sekä ampumasuunnistus, kuuluu Keskisen perheen lajeihin. Keskinen sanoo lasten ja nuorten hyvinvoinnin olevan hänelle lähellä sydäntä. Myös AY-asiat kuuluvat läheiseiin mielnkiinnon kohteisiin pitkän työsuojelukokemuksen myötä.
Lisätietoja:Pasi Keskinen pasi.keskinen@vaasa.fi puh. 050 5527655